TurkuOpen 2011 Erä I

  1. Eurovision laulukilpailuissa on vuodesta 1975 asti ollut käytössä nykyisen kaltainen pistejärjestelmä.
    Mille maalle Suomi on antanut yhteenlaskettuna eniten pisteitä vuosina 1975-2010?
    Entä miltä maalta Suomi on saanut eniten pisteitä? - ½ + ½ pistettä

  2. Kuka on sanoittanut Maarit Hurmerinnan levyttämän laulun Jäätelökesä (1978)? Kyseinen henkilö täytti 60 vuotta 1.5.2011.

  3. Mitkä ovat musikaalin Viulunsoittaja katolla eniten esitetyt ja useimmille kielille käännetyt kaksi laulua? Suomenkieliset nimet. ½+½ pistettä.

  4. Kenen vuonna 1922 syntyneen amerikkalaisen naispuolisen viihdetaiteilijan alkuperäinen sukunimi on von Kappelhoff?

  5. Mikä TV-sarja tapahtuu Eaglen osavaltion Fairview´n kaupungin Wisteria Lane –kadulla? Vastaukseksi joko suomenkielinen tai englanninkielinen nimi.

  6. Kuka entinen elokuvan lapsitähti on antanut nimensä ginger alesta ja grenadiinimehusta tehdylle drinkille?

  7. Mikä on Suomen vanhin edelleen kaupan oleva karamelli? Kyseistä karamelliä on valmistettu vuodesta 1895.

  8. Mikä harvoin mausteena käytetty aine on olennainen osa kreikkalaisessa retsina –viinissä?

  9. Kuka on kirjoittanut kirjan Pillerinpyörittäjä (2010)? Kysymyksessä on kirjailijan ensimmäinen kirja hänen nykyisellä nimellä. Vastaukseksi kirjailijan nykyinen nimi.

  10. Mikä on Retu Kivisen vaimon nimi? Entä mikä on Tahvo Sorasen vaimon nimi? - ½+½ pistettä

  11. Mistä maasta on saanut alkunsa nykyinen siirtolapuutarha-aate? Ensimmäinen siirtolapuutarha perustettiin kyseisen maan eräässä kaupungissa vuonna 1884.

  12. Mikä Suomen luonnonvaraisista kaloista elää vanhimmaksi? Kyseinen kala voi elää 30-vuotiaaksi.

  13. Mikä on nimeltään (etunimi) Suomisen perheen kotiapulainen? Elokuvissa kotiapulaista esitti Siiri Angerkoski.

  14. Minkä maalainen makkara on kabanos? Suomessa on rekisteröity Kabanossi –niminen grillimakkara, mutta se ei ole lähellekään aitoa kabanossia, joka on ohut ja voimakkaasti maustettu makkara.

  15. Mikä on Suomen myydyin kahvi (tuotemerkki)

  16. Mikä on asukasluvultaan suurin maa jossa on naispresidentti? Kysymyksessä tarkoitetaan vaaleilla valittua presidenttiä.

  17. Kuinka vanha Ruotsin kruununprinsessa Victoria oli avioituessaan?

  18. Kuka on maalannut Teuvan kirkon alttaritaulun Kymmenen neitsyttä (1953)? Kysymyksessä on suomalainen naiskuvittaja ja –kirjailija.

  19. Missä vaalipiirissä Tarja Halosella oli suhteellisesti suurin kannatus presidentinvaalin toisella kierroksella vuonna 2006? Vastakkain olivat Halonen ja Niinistö.

  20. Mikä on kalenterissa olevista naisten nimistä aakkosissa viimeinen?



Vastaukset erään 1

Seuraava erä